Casey McQuistonin Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä (Tammi, 2022, saatu arvostelukappaleena) on jo vuosia pyörinyt kirjasomen rakastetuimpien kirjojen listoilla. Nyt, kun kirjasta saatiin vihdoin Johanna Auranheimon upea suomennos, minäkin päätin tarttua teokseen. Ja ai että, romaanihan on romanttista viihdettä parhaimmillaan!

Mistä Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä kertoo?

Romaani kertoo Yhdysvaltojen ensimmäisen naispresidentin pojasta, Alexista, joka sekoilee Iso-Britannian kruununprinssin häissä. Kaadettuaan kruununprinssin pikkuveljen, prinssi Henryn täytekakkuun ja päädyttyään lööppeihin, julkisuuskuvaa pitää silotella. 

Viestintätiimi suunnittelee kampanjan, jonka tarkoituksena on viestittää maailmalle, että Alex ja Henry ovat todellisuudessa ylimpiä ystäviä, ja kakkusekoilussa oli oikeasti kyse vain kaverusten leikkimielisestä nahistelusta. 

Harmi vain, todellisuudessa Alex ja Henry eivät voi sietää toisiaan. Vihollisten välit alkavat kuitenkin pian lämmetä. Alex ja Henry löytävät itsensä keskeltä kiihkeää suhdetta, joka paljastuessaan voisi olla katastrofaalinen sekä vanhoillisen kuningashuoneen maineelle että Alexin presidenttiäidin seuraavan vaalikauden kampanjalle. 

Minkä ikäisille Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä on tarkoitettu?

Mietin lukiessani paljon sitä, että meiltä puuttuu Suomesta kokonaan käsite sille lukijaryhmälle, jolle teos on tarkoitettu. 

Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä ei nimittäin ole YA-kirjallisuutta eli nuorten aikuisten kirjallisuutta. Päähenkilöt ovat parikymppisiä eivätkä teinejä, ja englanninkielisessä kirjallisuudessa kohderyhmä olisi NA eli new adult. Suomennosta kyseiselle käsitteelle ei vielä löydy, mistä ikinä se kertookaan. 

NA-kirjallisuus on aikuisten kirjallisuutta, joka on tavallisesti tarkoitettu noin 18-vuotiaille ja vanhemmille. Itse suosittelisin kirjaa 16-vuotiaille ja vanhemmille. Teos sisältää jonkin verran seksikohtauksia, jotka voivat olla liian graafisia nuorimmille lukijoille. 

Poistetut Harry Potter -viittaukset – mitä ihmettä?

Kirjan äärellä minua pohditutti myös kirjailijan teokseensa julkaisun jälkeen tekemät muutokset. Kirjasta on suomennettu teoksen viimeisin versio, josta on muokattu pois kaikki alkuperäisen version Harry Potter -viittaukset. 

Romaani ei selvästikään tarvitse niitä ja editoinnit on tehty taidokkaasti. Harry Potter -viittausten tilalla on nyt muita viittauksia popkulttuuriin. On pakko myöntää, että kirjasta on helpompi nauttia, kun ei tarvitse kasuaalien intertekstuaalisten viittausten kohdalla pohtia J. K. Rowlingin ongelmallisuutta. Samalla minua vaivaa ajatus sensuurista ja jonkinlaisesta historiatajuttomuudesta. 

Toisaalta kirjoihin on tehty halki aikojen muutoksia ensimmäisen version julkaisemisen jälkeen. Esimerkiksi Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan ensimmäisissä versioissa seikkailee silkkiapina, myöhemmissä kissanpoikanen. Kysymykset kirjailijan teokseensa julkaisun jälkeen tekemistä muokkauksista mahdollistaisi pidemmänkin pyörittelyn, mutta sille ei ole tilaa tässä. Ehkä palaan pohtimaan tätä myöhemmin, jos teema jää vaivaamaan. 

Kiemurtelevien pohdintojen sijaan haluan nostaa Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä -kirjasta esiin neljä asiaa, miksi rakastin sitä.

4 asiaa, joita rakastin Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä -kirjassa

1. Utopia

Romaani kuvaa vaihtoehtoista historiaa, jossa Yhdysvaltojen presidenttinä on toiminut jo yhden kauden ajan nainen, ja Iso-Britannian nykyisten hallitsijoiden identiteetit on myös vaihdettu. Loppuratkaisuaan myöten kirja tuntuu kuvaavaan maailmaa, jossa asiat ovat piirun verran toiveikkaammalla tolalla kuin meidän todellisuudessamme.

Olen nähnyt arvioita, joissa on pohdittu sitä, että Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä ei voisi oikeasti tapahtua. Mielestäni tämä on epäoleellista. En minä ainakaan lue kirjoja sen takia, että voisin lukea vain täysin realistisista tapahtumista. Toki minuakin vähän mietityttää, voivatko perheenjäsenetkään puhua yhtä suorasukaisesti Englannin kuningattarelle kuin mitä tässä kirjassa puhutaan, mutta se tuntuu lopulta pieneltä sivuseikalta. 

Kaikkinensa kirjasta jää lempeä ja toiveikas loppumaku, mikä tuntui ihanan lohdulliselta.

2. Romanssi

Toisin kuin monessa muussa romanttisessa kirjassa, tässä henkilöt päätyvät yhteen melko varhain. Kirja keskittyy kuvaamaan Alexin ja Henryn etäsuhteen kehittymistä ja parin rakastumista sen sijaan, että kirja venyttäisi äärimmilleen "tykkääkö se musta ihan oikeasti?" -narratiivia tai forbidden love -troopin vihanpitoa. Lopullinen jännite syntyy siitä, mitä tapahtuu, jos kielletty rakkaus paljastuu muille. 

Forbidden love -trooppi on mielestäni yksi vaikeimmista, koska mikä nykyään enää oikeasti on kiellettyä rakkautta? Kaikki OIKEASTI kielletty on laitonta ja pettämiskuviotkin ovat kauhean ankeita, niistä en oikeastaan halua edes lukea. Tässä teoksessa forbidden love toimii erinomaisesti! Alex ja Henry ovat valtavan suloisia yhdessä. 

3.  Teemat

Romaanin keskeisiksi teemoiksi nousevat pohdinta siitä, mikä on julkisuuden hinta ja kuka saa rakastaa ja ketä. Saako presidentin poika rakastua mieheen ja julkistaa suhteensa, jos se voi vahingoittaa presidentin seuraavan kauden vaalikampanjaa? Saako Iso-Britannian prinssi rakastua mieheen, jos se voi vahingoittaa kuningashuoneen mainetta? 

Piilottelusta seuraa kulissien ylläpitämistä, kun Alex ja Henry joutuvat käymään treffeillä naisten kanssa vaikuttaakseen median silmissä kunnon heteroilta. 

Kirjan teemoissa on itse asiassa paljon samaa kuin toisessa kirjasomessa supersuosioon nousseessa, Taylor Jenkins Reidin kirjassa The Seven Husbands of Evelyn Hugo. Myös se kertoo biseksuaalista julkisuuden henkilöstä, joka joutuu piilottelemaan suhdettaan, jottei menettäisi yleisönsä suosiota ja rakkautta. Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä onnistuu kuitenkin käsittelemään aihetta raikkaammin ja toiveikkaammin. 

4. Rakkauskirjeet

Koska Alex asuu Yhdysvalloissa ja Henry Iso-Britanniassa, suuri osa suhteesta rakentuu sähköpostien lähettelyn kautta. Nämä modernit rakkauskirjeet solahtivat suoraan sydämeeni! Lukiessa tulee sellainen olo, että rakkauskirjeitä pitäisi arvostaa enemmän ja ne ovat aivan ihastuttava kirjoittamisen laji. 

Jokainen kirje päättyy sitaattiin jonkun kuuluisan sateenkaariyhteisöön kuuluvan henkilön rakkauskirjeestä rakastetulleen. Miten kaunis tapa tuoda esiin sitä, että sateenkaarirakkautta on ollut läpi vuosisatojen!

Mikä sarja kannattaa katsoa, jos rakasti tätä kirjaa? 

Jos kirjan lukemisen jälkeen löydät itsesi tyhjiöstä, etkä tiedä, mitä tekisit elämälläsi, kannattaa katsoa Netflix-sarja Young Royals. Se kertoo Ruotsin prinssistä, joka sisäoppilaitoksessa rakastuu tavallisen perheen poikaan. 

Seksuaalista identiteettiä ja kahden pojan välistä suhdetta käsittelee kauniisti myös Netflixin teinisarja Heartstopper, joka perustuu somessa rakastettuihin Alice Osemanin sarjakuviin.

Oletko sinä lukenut Punaista, sinistä ja kuninkaansinistä -romaanin? Millaisia ajatuksia sinulla heräsi kirjan äärellä?