Kirja, jonka elokuvaoikeudet on myyty jo ennen kuin teos on edes ilmestynyt? Onhan se pakko lukea! Varsinkin, kun Ilona Tuomisen uutuusromaanin nimi on Seurustelusalaliitto (2023, Bazar, kirja saatu arvostelukappaleena). Onko kutkuttavampaa romaanin nimeä olemassa?!

Mistä Seurustelusalaliitto kertoo?

Sannin sulhanen Max jättää Sannin alttarille toisen naisen takia. Samalla Sannin elämästä kaikkoaa suuri osa ystävistä. Sanni muuttaa isoäitinsä vanhaan asuntoon, turkulaiseen puutalo-osakkeeseen kasailemaan itseään ja sydäntään. Miten eksälle voisi antaa näpäytyksen? Feikkiseurustelusuhteen avulla tietenkin!

Fake dating on yksi romanttisen kirjallisuuden suosituista troopeista, ja oli hurjan hauskaa nähdä kotimainen versio troopin hyödyntämisestä. Seurustelusalaliitto ei varsinaisesti tuo trooppiin mitään uutta, mutta käyttää sitä hulvattoman hauskasti vakaalla ja tyylipuhtaalla tavalla. 

Pakko sanoa, että lukiessa hieman hämmensi, kun romanssin sankarin nimi oli Jukka ja hänen oli kai kuitenkin tarkoitus olla noin kolmekymppinen. Mielestäni Jukka on viisi-kuusikymppisen miehen nimi. Piti siis lukiessa ihan asettaa aivot eri taajuudelle kuin mihin ne luonnostaan meinasivat asettua. Kolmekymppinen Jukka meinasi tuntua mahdottomuudelta. 

Seurustelusalaliitto

Ihanaa romanttista komediaa epäsuhtaisella rytmillä

Kirja alkaa romanttisena komediana. Sitten se kuitenkin muuttuu lempeäksi, vähän hidastempoiseksi feelgoodiksi. Puolivälin käänteen jälkeen teos palaa vauhdikkaaksi romanttiseksi komediaksi. Kirja tuntuikin vähän epätasapainoiselta rytminsä puolesta.

Jos olisin saanut antaa palautetta kirjasta sen kirjoitusvaiheessa, olisin kehottanut tiivistämään alkupuoliskoa. Ehdin jo lukiessani miettiä, mihin romaani on oikein menossa, tapahtuuko kirjassa mitään, vellooko tarina vain paikallaan puutalokorttelin fiilistelyssä koko lopun kirjaa?

Lisäksi romanssin sankari pitää mielestäni esitellä teoksessa viimeistään luvussa kolme. (Tästä on ilmeisesti olemassa montaa koulukuntaa.) Seurustelusalaliitossa romanssin toinen osapuoli tavataan vasta noin kirjan puolivälin tienoilla, mikä aiheutti sen, että loppu tuntui kiireiseltä ja suhde ei saanut kehittyä niin pitkään kuin tällainen slow burn -romanssien ystävä olisi ehkä halunnut.

Pienestä rytmisestä epätasapainosta huolimatta kirja on parasta kotimaista romanttista viihdettä, mitä olen vuosiin lukenut. Lisäksi rakastuin kirjan miljööseen ja nyt haaveilen entistä enemmän muutosta johonkin ihanaan puutalokortteliin. Sivuhenkilöistä suosikikseni nousee Koistinen.

Kun kirjan on saanut luettua, mieleen jää kaiherrus: joko se loppui? Näistä tyypeistä, tätä tarinaa haluaisin lukea lisää! En yhtään ihmettele, että romaanin elokuvaoikeudet on myyty niin vauhdilla.

Arviosta on julkaistu lyhennelmä myös @tarinannuppuja-Instagram-tilillä.