Joistakin kirjoista tietää jo muutaman ensimmäisen luvun perusteella, että niistä tulee lempikirjoja! T. J. Klunen Talo taivaansinisellä merellä (Karisto, 2021, suom. Mika Kivimäki) oli minulle juuri tällainen kirja.

Sosiaalityöntekijä Linus kiertää arvioimassa maagisten lasten orpokoteja. Kohdellaanko niissä lapsia hyvin? Toimitaanko kaikkialla sääntöjen mukaisesti? Linus saa salaisen toimeksiannon, jonka vuoksi hän matkustaa orpokotiin maailman ääreltä vaikuttavaan paikkaan, meren rannalle.

Orpokodissa asuu kuusi lasta, jotka on luokiteltu jopa maagisina lapsina poikkeustapauksiksi, erityisen vaarallisiksi. Linuksen tehtävä on selvittää, annetaanko orpokodin jatkaa toimintaansa vai olisiko se turvallisinta sulkea.


Talo taivaansinisellä merellä käsittelee kauniisti ennakkoluuloja ja niiden voittamista

Fantasiassa rakastan erityisesti urbaania fantasiaa ja uuskummaa. Talo taivaansinisellä merellä -romaanin aika ja miljöö muistuttavat meidän todellisuuttamme, mutta ne jätetään silti sadunomaiseen tyyliin melko avoimiksi. Romaanin maailmassa on kuitenkin tavallista, että maagisia olentoja elää ihmisten keskuudessa, tosin sorrettuina ja toiseutettuina.

Teos käsitteleekin ennen kaikkea ennakkoluuloja ja niiden voittamista, syrjintää ja muukalaisvihaa. Vaikka aiheet ovat raastavia, kirjan muut teemat ja erityisesti henkilöt ovat niin sydäntäsärkevän ihania, että kirjan lukeminen ei tunnu raskaalta.

Tärkeiksi teemoiksi nousevat nimittäin myös rakkaus, perhe ja koti. Samaan aikaan, kun Linus tutustuu orpokodin lapsiin ja heidän kaitsijaansa, myös lukija oppii rakastamaan heitä. Ihanat, omalaatuiset, suorasukaiset henkilöt ovatkin koko teoksen sydän. 

Orpokodissa elävät naispuoleinen parrakas maahinen, poika joka säikähtäessään muuttuu koiraksi, vahva metsänhenki, tunnistamaton vihreä otus, traakki ja antikristus, paholaisen poika. Jo kirjan takakannesta näistä henkilöistä lukiessani tiesin, että tällaisella henkilökavalkadilla varustettu kirja ei voi olla muuta kuin upea! 

Kirjan huumori uppoaa suoraan sydämeeni. Rakastan roalddahlmaista absurdiuutta, Linuksen tuskastuttavaa rakkautta sääntöjä kohtaan, orpokodin lasten sanomia kammottavia asioita. Ristiriita, joka syntyy siitä, että lapsi puhuu niin luontevasti kuolemasta, hautojen kaivamisesta ja murhista, voisi olla häiritsevää. Talo taivaansinisellä merellä leikittelee kuitenkin mustalla huumorilla virkistävällä ja riemastuttavalla tavalla. 

Rakastan sitä, miten Linus ei näyttäydy teoksessa täydellisenä hahmona. Hän vakuuttaa olevansa sosiaalityöntekijänä aina orpokotien lasten puolella, mutta silti hän on sisäistänyt monia ennakkoasenteita. Hän pelkää, hän on ennakkoluuloinen, hän on epävarma. Kirja tutkaileekin kiinnostavalla tavalla sitä, miten eri tavoin ihminen oikeuttaa ja perustelee ennakkoluulojaan ja toisaalta myös sitä, miten ne on mahdollista murtaa. 

Kuin kirsikkana kakun päällä kirjassa on myös ripaus sateenkaariromantiikkaa. Varsin virkistävällä tavalla sateenkaarihenkilöitä ei syrjitä heidän seksuaalisen suuntautumisensa takia, vaan queer-identiteetti näyttäytyy täysin normalisoituna. 

Ainoa pieni miinus on annettava kirjalle epilogista. Vaikka viimeisen luvun kohdalla jäi kaihertava kaipuu saada tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, hieman selittelevä epilogi tuntui vähän lattealta. Lopetus olisi ollut tehokkaampi ilman sitä!

En malttaisi odottaa T. J. Klunen seuraavaa suomennettua kirjaa. Onneksi saamme sen jo keväällä 2022!