Haluaisitko lukea kirjan, joka kertoo ihastumisesta, ensirakkaudesta, rakastumisen huumasta? Ihanaa! Listasin parhaat romanttiset kirjat nuorille (ja kaikille muille, jotka rakastavat YA-kirjoja)! 

Mukana listalla on iso joukko realistisia romanttisia kirjoja nuorille. Lopusta löytyy myös muutama fantasiakirja, jossa romanssit ovat keskiössä.

Olen yrittänyt arvioida, minkä ikäiselle kirjat voisivat sopia ja kirjannut vinkkeihin ikäsuositukset. Kaikki kirjat sopivat kuitenkin myös aina antamaani suositusikää vanhemmille lukijoille. 

Merkintöjen selitykset: 

*Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

**Olen tehnyt kirjasta kaupallisen yhteistyöpostauksen Instagramiin. Tämä postaus ei sisälly kaupalliseen yhteistyöhön, mutta läpinäkyvyyden vuoksi mainitsen asian myös tässä yhteydessä. 

 Realistiset romanttiset kirjat nuorille: 

Alice Oseman: Heartstopper osa 1 (Tammi, 2022, suom. Oona Juutinen)*

Alice Oseman: Heartstopper osa 1

Kun Charlie saa oppitunnilla vierustoverikseen hurmaavan Nickin, Charlie ihastuu ja lujaa. Charlie on kuitenkin varma, ettei Nick voisi koskaan ihastua häneen – eihän hän edes tiedä, onko Nick kiinnostunut myös pojista. 

Suloinen, suursuosioon noussut sateenkaarisarjakuvaromanssi! Kirja tutkailee koskettavasti sitä, miten omaan seksuaalisuuteen voi tutustua. Kirja sopii 12-vuotiaille ja vanhemmille.  

Holly Bourne: Vuosikirja (Gummerus, 2021, suom. Kristiina Vaara)*

Paige yrittää pysyä poissa kaikkien tieltä. Koulussa hän yrittää vältellä suosittujen oppilaiden huomiota, ettei joutuisi näiden julmien pilojen ja kiusaamisen kohteeksi. Kotona hän yrittää pysyä näkymättömänä, ettei äkkipikainen ja arvaamaton isä saisi aihetta kohdistaa kiukkuaan häneen tai äitiin.

Paige viettää välitunnit koulun kirjastossa lukien kirjoja ja kirjoittaen kommentteja marginaaleihin. Eräänä päivänä hän huomaa, että joku muukin on kirjoittanut huomioitaan kirjan sivuille. Paige päättää ottaa selvää, kuka on punakynä, jonka sanat saavat hänet kokemaan, että joku oikeasti näkee hänet.

Kirja kuvaa perheväkivallan kamaluutta, mutta myös ystävyyden ja ihastumisen kauneutta. Bournen kyky kuljettaa rinnakkain synkkyyttä ja valoa ällistyttää. Kirja sopii 14-vuotiaille ja vanhemmille. 

Jenny Han: Kesä, jolloin minusta tuli kaunis (WSOY, 2022, suom. Antti Hulkkonen)

14-vuotias Belly rakastaa kesää. Silloin hän, hänen äitinsä ja veljensä Steven matkustavat ystäväperheen luokse meren äärelle. Ystäväperheellä on kaksi poikaa Jeremiah ja Conrad, jotka ovat pitkään olleet lähinnä Stevenin ystäviä. 

Vuosien varrella Bellyn tunteet Jeremiahia ja Conradia kohtaan ovat poukkoilleet ystävyyden ja ihastuksen välimaastossa, mutta romanttiset tunteet eivät ole saaneet vastakaikua. Tänä kesänä kaikki tuntuvat kuitenkin katsovan Bellyä kokonaan uudella tavalla. 

Ihanan kesäinen tunnelma ja herkkinä orastavat tunteet yhdistyvät tässä teoksessa kauniisti. Kirja sopii 12-vuotiaille ja vanhemmille. 

Elina Rouhiainen: Tuntematon taivas (Tammi, 2022)*

2000-luvun alussa Tšetšenian sota on käynnissä, ja 16-vuotias Dima on karannut armeijasta, koska hän ei halua sotaan. Hänet heitetään ulos junasta, jossa hän on matkustanut ilman lippua, ja hän päätyy keskelle Venäjän syrjäseutua. Asemalta hänet poimii mukaansa nuori evenkityttö Aljona isovanhempiensa kanssa.

Pian selviää, että Aljonan isä on ammattisotilas. Hän on juuri lähtenyt useamman kuukauden komennukselle, mutta on selvää, ettei hän hyväksyisi nurkissa notkuvaa karkuria. Kun Dima ja Aljona alkavat lähentyä viikkojen myötä, vaihtoehdot käyvät vähiin. Onko heillä mitään toivoa pitää toisistaan kiinni?

Riipaisevan kaunis historiallinen romaani. Kirja sopii 16-vuotiaille ja vanhemmille. Kirjan lopusta löytyy sisältövaroitukset, jotka kannattaa tarkistaa, jos kirjan soveltuvuus itselle mietityttää. 

Lue myös: Elina Rouhiainen: Tuntematon taivas – Jos luet yhden YA-romaanin tänä vuonna, lue tämä!

Ashley Elston: 10 x sokkotreffit (WSOY, 2020, suom. Inka Parpola)

10 x sokkotreffit

Poikaystävä jättää Sophien joulun alla ja yli-innokkaat sukulaiset järjestävät Sophielle kymmenet sokkotreffit, jotta tyttö saisi muuta ajateltavaa. 

Kirja onnistuu tavoittamaan täydellisesti kepeän, chick flick -jouluelokuvien tyylin ja tunnelman. Mukana on ripaus hassuttelevaa absurdiuutta ja hyväntahtoisuutta. Kirja sopii 13-vuotiaille ja vanhemmille. 

Angie Thomas, Nicola Yoon, Nic Stone, Tiffany D. Jackson, Ashley Woodfolk & Dhonielle Clayton: Blackout (Otava, 2022, suom. Outi Järvinen)**

Millainen on New York, kun sähköt menevät poikki? Kuuden novellin kautta lukija pääsee kurkistamaan erilaisiin ihmissuhteisiin, jotka räiskyvät helteisessä kesäillassa. 

Tarinat saavat kimmokkeensa kiehtovista "mitä jos" -tilanteista. Mitä jos jäisin metroon jumiin sähkökatkoksen takia? Mitä jos seikkailisin ihastukseni kanssa suljetussa kirjastossa sen kiinni menemisen jälkeen? Mitä jos nuori taksikuski paljastuisi supersuloiseksi, enkä haluaisi taksimatkan koskaan loppuvan? 

Poc-kirjailijat kuvaavat nuorta rakkautta herkästi ja tarkkanäköisesti. Lisäksi aivan upeaa kokoelmassa on se, että jokaisen novellin päähenkilöt ovat poc-henkilöitä eli ruskeita ja mustia nuoria. Parista novellista löytyy myös sateenkaariromantiikkaa. Kirja sopii 13-vuotiaille ja vanhemmille. 

Estelle Maskame: Did I Mention I Love You – Rakastan (Gummerus, 2015, suom. Sirpa Parviainen)

16-vuotias Eden lähtee viettämään kesää isänsä ja tämän uuden vaimon luokse. Samalla hän tutustuu ensimmäistä kertaa uusiin velipuoliinsa. Heistä vanhin, synkkämielinen ja impulsiivinen Tyler, vetää häntä puoleensa heti. Voiko siitä seurata kuitenkaan mitään hyvää, jos Eden antaa itsensä ihastua äkkipikaiseen velipuoleensa, joka vaikuttaa olevan pahasti rikki? 

Koukuttava, kesäinen romaani täynnä draamaa! Kirja sopii 14-vuotiaille ja vanhemmille. 

Annukka Salama: Ripley – Nopea yhteys (WSOY, 2022)*

Isla ei ole koskaan tavannut kasvokkain yhtä parhaista ystävistään. Häntä ja Damienia yhdistää netissä pelaaminen, eikä Isla edes halua tietää liikaa pojasta, jonka kanssa on netissä täydellisesti samalla aaltopituudella. Entä jos Damien ei olekaan yhtä ihana ja hauska kasvotusten?

Samaan aikaan kun Isla yrittää käsitellä syveneviä tunteitaan Damienia kohtaan, hän hullaantuu päätä pahkaa koulun uudesta pojasta, Antonista. Tällä on kuitenkin ympärillään kuori, jonka läpäiseminen ei ole kovin helppoa. 

Kirja on koukuttava ja kuuma gamer-romanssi, joka on pakko ahmia yhdeltä istumalta. Kirja on niin ihana, että olen lukenut sen vuoden aikana jo kolme kertaa! Kirja sopii 14-vuotiaille ja vanhemmille.

Kerstin Gier: Pilvilinna (Gummerus, 2019, suom. Heli Naski)


17-vuotias Fanny työskentelee harjoittelijana vanhan ajan hotellissa Alpeilla. Joulusesonki lähestyy, ja hotelliin saapuu vieraaksi monenkirjava joukko merkkihenkilöitä kuuluisuuksista äveriäisiin pohatoihin. 

Fannylle aiheuttaa sydämentykytyksiä niin mystinen, isoisänsä kanssa hotelliin saapunut Tristian kuin hotellin omistajan poika Benkin. Lempeän kutkuttavan kolmiodraaman ainekset ovat siis kasassa!

Kirjan edetessä lukija saa huomata, että tunnelmallisen hyggen alla piileekin mysteeri, ja kirja muuttuu puolivälin jälkeen kertaheitolla cozy crime -jännäriksi. Riemastuttava hyvänmielenkirja! Kirja sopii 12-vuotiaille ja vanhemmille. 

Tahereh Mafi: Rakkaus suurempi kuin meri (Otava, 2019, suom. Leena Peltomaa)*

16-vuotiaan muslimityttö Shirinin ei ole helppo elää Yhdysvalloissa juuri 9/11-iskujen jälkeen. Kun Shirin aloittaa uudessa koulussa, toiset oppilaat huutelevat, että hänen pitäisi palata sinne, mistä hän on tullut. 

Shirinin biologianpari Ocean kuitenkin vaikuttaa erilaiselta kuin kaikki muut, ja nopeasti Shirin huomaa, että aina kun Ocean puhuu, perhoset lentelevät hänen vatsassaan. Mutta uskaltaako hän luottaa Oceaniin ja ihastua tähän, kun maailma on niin täynnä vihaa häntä ja hänen uskontoaan kohtaan? 

Kirja kuvaa kauniisti ensirakkautta ja käsittelee samalla vakavampia teemoja, kuten koulukiusaamista ja rasismia. Kirja sopii 13-vuotiaille ja vanhemmille. 

Holly Bourne: Niin käy vain elokuvissa (Gummerus, 2019, suom. Kristiina Vaara)*

Audrey aloittaa työt pienessä indie-elokuvateatterissa ja tapaa hurmaavan Harryn, jolla on pahan pojan maine. Kun Harry saa selville, että Audrey osaa näytellä, Harry pyytää Audreytä esiintymään zombie-elokuvassaan. 

Audrey on vannonut, ettei hän rakastu enää poikiin, koska hänen sydämensä on kerran jo särjetty. Voiko Audreyn särjetyn sydämen parantaa vai meneekö se vain entistä pahemmin rikki? 

Bourne yhdistelee feministisiä teemoja koukuttavalla tavalla viihdyttävään henkilödraamaan. Rakastan kaikkea tässä kirjassa, muun muassa riipaisevaa lopetusta ja Audreyn romanttisten elokuvien kritiikkiä! Kirja sopii 14-vuotiaille ja vanhemmille. 

Nicola Yoon: Rakkauden askelkuviot * (Tammi, 2022, suom. Helene Bützow)

Evie on menettänyt uskonsa rakkauteen vanhempiensa eron myötä. Hän ei ymmärrä, miksi joku haluaisi rakastua, kun kaikki suhteet kuitenkin päättyvät eroon, kipuun ja menetykseen.

Evie eksyy tanssistudiolle, missä hän alkaa harjoitella tanssikilpailua varten. Parikseen hän saa X-nimisen pojan, joka on jättänyt koulun kesken tavoitellakseen uraa muusikkona. Pian Evie tajuaa, että X:stä on tullut jotain muutakin kuin pelkkä tanssipari.

Kirja tuntuu samanaikaisesti kepeältä ja painavalta. Se tutkailee rakastamista, eroamista ja menettämistä koskettavalla tavalla. Kirjan viestissä on jotakin valtavan kaunista. Kirja sopii 13-vuotiaille ja vanhemmille. 

Lue myös: Nicola Yoonin Rakkauden askelkuviot on sydäntäsärkevän suloinen romanssi

Tuula Kallioniemi: Pitkä ja komee (Otava, 2023)**

14-vuotiaan Vennun perhe joutuu muuttamaan isän töiden takia. Vanhalle kotipaikkakunnalle jäävät ihana Viivi ja paras kaveriporukka. Uusi asuinpaikka tuntuu typerältä, eikä Vennu meinaa löytää paikkaansa.

Kirja tutkailee hersyvän hauskasti ja sydäntälämmittävästi nuoruuden ihastumisia ja suhdekuvioita. Erityismainita siitä, miten hienosti kirja tutkailee poikein ulkonäköpaineita. Kirjassa Vennu tuskailee muun muassa sen kanssa, voiko 15 senttiä häntä pidempi tyttö edes vilkaista hänen suuntaansa. Kirja sopii 12-vuotiaille ja vanhemmille. 

Rainbow Rowell: Eleanor & Park (Basam Books, 2016, suom. Terhi Kuusisto)

1980-luvulle sijoittuva romaani kertoo Eleanorista ja Parkista, jotka käyvät samaa koulua. Kaksikko istuu joka päivä vierekkäin koulubussissa puhumatta toisilleen sanaakaan. Pikku hiljaa he kuitenkin alkavat lähestyä toisiaan tajuttuaan, että rakkaus sarjakuvia kohtaan yhdistää heitä. 

Kirja tutkailee ensirakkauden lisäksi myös taidokkaasti kiusaamista, vaikeita kotioloja ja ulkonäköpaineita. Kirja sopii 15-vuotiaille ja vanhemmille. 

Romanttiset fantasiakirjat nuorille: 

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija (Tammi, 2019)

Ujo lukutoukka Kiuru varastaa vahingossa romanipoika Dain muiston. Pian Kiuru saa Dain unessa vieraakseen, ja poika kehottaa häntä tulemaan vallatulle talolle tapaamaan itseään. Kiuru harppaa mukaan seikkailuun, jossa kysymysmerkkejä herättää sekä mystinen Väki-järjestö että Kiurun ja tämän uusien ystävien hämmentävät kyvyt.

Itä-Helsinkiin sijoittuva romaani on kauniisti kirjoitettua urbaania fantasiaa, joka koukuttaa alusta loppuun! Kirja sopii 14-vuotiaille ja vanhemmille. 

Stephanie Garber: Caraval (WSOY, 2017, suom. Saara Lehtonen)

Caraval on peli, jota vain harvat kutsutaan pelaamaan. Tärkein sääntö on, että mikään pelissä tapahtuva ei välttämättä ole totta. 

Scarlett on lapsesta asti haaveillut, että pääsee peliin mukaan. Hänen viimeinen tilaisuutensa on käsillä, sillä hirviömäinen isä on järjestänyt pakkoavioliiton hänen päänsä menoksi. Kun Caravalin mystinen johtohahmo Legend lähettää Scarlettille pääsyliput, pikkusisko Tella kaappaa sisarensa merimies Julianin avulla saarelle, jolla peliä pelataan. 

Nopeasti etenevä, satumaisen maaginen tarina muuttuu pian mysteeriksi. Kehen Scarlett voi luottaa? Voiko hän luottaa edes niihin, jotka vaikuttavat kaikista hurmaavimmilta ja ihanimmilta? Kirja sopii 13-vuotiaille ja vanhemmille. 

Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset (Otava, 2019, suom. Outi Järvinen)

Taikuus kuoli 11 vuotta sitten, kun Orishan kuningas käski murhata kaikki magiaa harjoittavat majit. Zélie pelastaa vahingossa karkumatkalla olevan prinsessa Amarin, jolla on mukanaan käärö, jonka avulla magian voi tuoda takaisin. 

Zélie ja hänen veljensä Tzain lähtevät hurjalle matkalle palauttamaan taikuutta maailmaan. Heidän perässään matkaan lähtee Amarin veli Inan, joka on vannonut tappavansa Zélien ja vievänsä siskonsa kotiin. Inanin kostonhimo kuitenkin horjuu, kun hän kohtaa Zélien unessa ja tajuaa, ettei tunne pelkkää vihaa tätä kohtaan. 

Elokuvamaisen intensiivinen teos ammentaa upealla tavalla afrikkalaisesta mytologiasta. Väkivaltaista sortoa käsittelevä kirja on paikoin raskasta luettavaa. Kirjailija mainitsee itsekin loppusanoissa, että mustien ihmisten kokema poliisiväkivalta on ollut hänen mielessään kirjaa kirjoittaessa. Kirja sopii 16-vuotiaille ja vanhemmille. 

Leigh Bardugo: Varjo ja riipus (Aula & co, 2019, suom. Jussi Korhonen)

Orpotyttö Alina Starkov työskentelee armeijassa kartanpiirtäjänä. Hän matkustaa armeijan mukana hirviöiden valtaamaan Sysikuiluun. Kun hirviöt hyökkäävät, Alinan mystiset ja harvinaiset grisha-voimat paljastuvat, ja hänet kutsutaan Varjo-nimisen grishan johtamaan palatsiin kouluttautumaan. Voiko Alina voimillaan pelastaa koko valtakunnan?

Seikkailujuonen rinnalla rakennetaan romansseja. Alinen sukat saa pyörimään sekä rehti ja kunnollinen paras ystävä Mal että ikivanha ja mystinen Varjo. Kirja sopii 13-vuotiaille ja vanhemmille. 

Lue myös: Leigh Bardugon Varjo ja riipus on koukuttava mutta melko keskinkertainen fantasiaseikkailu

Kiera Cass: Valinta (WSOY, 2016, suom. Laura Haavisto)

35 tyttöä valitaan tosi-tv-ohjelmaan, jonka voittajasta tulee prinssi Maxonin tuleva puoliso. America Singer valitaan yhdeksi kilpailijoista, ja hän matkustaa kuninkaan palatsiin. Kotiin jää alhaiseen kastiin kuuluva poikaystävä Aspen. 

Nopealukuinen, dystopiamaailmaan sijoittuva teos pitää hyvin otteessaan. Kirja sopii 13-vuotiaille ja vanhemmille. 

Sarah J. Maas: Throne of Glass – Lasipalatsi (Gummerus, 2017, suom. Sarianna Silvonen)

17-vuotias maankuulu salamurhaaja Celaena on ollut vuoden vankileirillä, jolla harva selviää elossa edes muutamaa kuukautta. Sieltä kuninkaan poika tulee noutamaan Celaenaa ottelijakseen kilpailuun, jonka voittajasta tulee kuninkaan miekka. 

Celaena matkustaa kuninkaan linnaan, Lasipalatsiin, joka on täynnä juonittelevia aatelisia. Tunnelma synkkenee kerta heitolla, kun joku alkaa murhata toisia ottelijoita...

Linnassa Celaenan välit alkavat lämmetä sekä prinssi Dorianiin että kapteeni Westfalliin. Vaan voiko salamurhaajan ja hoviin kuuluvan välillä koskaan olla mitään pysyvää? Kirja sopii 13-vuotiaille ja vanhemmille. 

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous (WSOY, 2018)

Pau leikkaa hiuksensa ja hänen äitinsä kauhistuu. Pian Paulle selviää, miksi: muun muassa hiuksia, kuollutta ihoa ja kuukautisverta voi käyttää taikojen tekemiseen. Hiukset ovat arvokasta taikojen raaka-ainetta, jota ei pidä tuhlata. Kun Pau kutsutaan Magia-akatemiaan, hän pääsee opettelemaan taikojen tekemistä itsekin. 

Opintoja alkaa kuitenkin varjostaa synkkyys, ja pian Pau huomaa, että hänen ja hänen lähipiirinsä harteille on asetettu suuri tehtävä. 

Kirja käsittelee alleviivaamatta ja vaivattomasti monisuhteisuutta, sillä Pau ihastuu kahteen henkilöön, eikä kirjassa pakoteta Pauta valitsemaan näiden välillä. Kirja sopii 15-vuotiaille ja vanhemmille.