Kirjanystävän sydän hyrisee aina, kun eteen sattuu niin ihana kirja, ettei sitä malttaisi laskea käsistään. Tällaisia toinen toistaan hienompia, ihanampia ja koskettavampia kirjoja olen lukenut tänä vuonna useita (!!).

Viime vuosina minut on vallannut melko harvoin tunne, että haluaisin lukea juuri lukemani kirjan uudelleen. Nämä kymmenen teosta ovat kuitenkin olleet niin mielettömiä lukukokemuksia, että voisin sukeltaa näiden maailmoihin takaisin vaikka tältä istumalta. 

Tällaisia kirjoja haluan elämääni lisää ensi vuonna!

*-merkityt kirjat saatu arvostelukappaleina. 

Ihanimmat nuorten ja nuorten aikuisten kirjat, jotka luin vuonna 2022

1. Annukka Salama: Ripley – Nopea yhteys* (WSOY, 2022)

Ripley – Nopea yhteys on niin koukuttava ja ihana, että tämän todella luin kaksi kertaa kesällä 2022. En edes muista, milloin olisin lukenut kirjan näin pian uudelleen ensimmäisen lukukerran jälkeen. 

Kirja on ennen kaikkea koukuttava gamer-romanssi, joka kietoo lukijan tiukasti syleilyynsä. Ah, miten taidokkaasti kirjassa luodaan jännitteitä henkilöhahmojen välille! Rakastan myös henkilöiden nokkelaa dialogia. 

Yksi syistä, miksi pidän kirjasta niin valtavasti on, että se sai minut tuntemaan itseni merkillisellä tavalla nähdyksi. Kävin aikoinaan lukiossa luonnontiedelinjan, eikä minulla ollut juurikaan cooleja nörttityttöesikuvia. Luonnontiedelukiota käyvä Isla tarjosi näin jälkikäteen vertaistukea, jota olisin kaivannut vuosia sitten. 

2. Elina Rouhiainen: Tuntematon taivas* (Tammi, 2022)

Tuntematon taivas houkuttelee vaivihkaa mukaansa sellaisenkin lukijan, joka ei yleensä välitä historiallisista romaaneista. Elina Rouhiaisen lempeät sanat kannattelevat, ne punovat vavahduttavan tarinan, joka jää mieleen pitkäksi aikaa. 

Tšetšenian sota on käynnissä, ja sodan rumuus ja kuolema ovat tulleet päähenkilöitä lähelle. Vaikka aiheet ovat raskaita, kirja ei tunnu lohduttomalta. Tekstissä on synkkyyden lomassa jotakin toiveikasta, eikä tarina hukuta alleen. Ruman ja rujon rinnalla kulkee rakkaus ja ihastuminen. Diman ja Aljonan tarina kouraisee sydäntä ja koskettaa syvältä. 

Lue koko arvioni kirjasta: Elina Rouhiainen: Tuntematon taivas – jos luet yhden YA-romaanin tänä vuonna, lue tämä!

3. Siiri Enoranta: Kesämyrsky* (WSOY, 2020)

En edes tiedä, mistä alottaisin Kesämyrskyn hehkuttamisen! Rakastin miljöötä, merkillistä isobritanniamaisen paikan kolkkaa, jossa kuljettiin lentävillä liikennevälineillä. 

Rakastin kerrontaa, joka jätti aukkoja, herätti kysymyksiä, paljasti vähän kerrallaan siitä, mitä oli tapahtunut. Kirjassa jokainen palanen on asetettu paikoilleen hienovaraisesti ja tarkasti. Kokonaisuus on solmuinen, kirjoitustyyli kauniin lyyrinen.

Pitkään ajattelin lukiessani, että minulle teos on vahva neljän tähden kirja. Viimeiset 80 sivua saivat kuitenkin minut päätymään viiteen tähteen. Kirja on niin taidokas kokonaisuus ja maailma niin loputtoman kiehtova, että sinne haluaisi sukeltaa heti takaisin. Siitäkin huolimatta, että kirja kuvaa myös varhaisteinien väkivaltaa, minkä kohtaaminen tuntuu aina vaikealta. 

4. Briitta Hepo-oja: Suomea lohikäärmeille (Otava, 2019)

Rakkautta ensisilmäyksellä! Kun tajusin, että Suomea lohikäärmeille kertoo Suomesta, jossa on kuninkaallisia ja magiaa, olin myyty. Ajatus siitä, että Suomessa voisi olla kruununprinsessa, joka on menossa naimisiin, on loputtoman kiehtova. Valtataisteluiden ja luokkaerojen kuvaaminen vaihtoehtohistoriassa toimii. 

Rakastan Timjamin yrityksiä opettaa lahjaksi saamalleen lohikäärmeelle suomea. Miten loputtomasti huumoria näistä vuorovaikutusyrityksistä syntyy! 

Lue koko arvioni kirjasta: 3 syytä, miksi rakastuin Briitta Hepo-ojan Suomea lohikäärmeille -kirjaan (ja miksi sinunkin pitäisi lukea se)

Ihanimmat aikuisten kirjat, jotka luin vuonna 2022

5. Juuli Niemi: Mahdottomia oletuksia* (WSOY, 2022)

Rakastin Juuli Niemen Mahdottomia oletuksia -kirjaa varauksetta. Ihanaa nuoren aikuisuuden epävarmuutta, ihmissuhteiden solmuisuutta, rikkonaisuutta, kipeyttä.

Vaikeutta päästää toista ihmistä lähelle, vaikeutta sanoittaa omaa oloa, omia tunteita, omia pelkoja.

Rakastan sitä, miten samaan aikaan kun Nora ja Juho haparoivat kohti toisiaan, myös lukija tutustuu, oppii näkemään, ymmärtämään vähä vähältä paremmin. Vaikka kumpikin päähenkilöistä tuntuu välillä raivostuttavalta, tunne väistyy pikkuhiljaa, kun lukija alkaa tajuta, mistä käytös johtuu, mikä saa ihmisen reagoimaan tietyllä tavalla, millainen monimutkainen solmu ihminen voi olla.

Ihana, mahdottoman koskeva kirja!

6. Eeva Åkerblad: Huolenpitoja (S&S, 2022)

Huolenpitoja on balsamia kiireen ja stressin runtelemalle sielulle. Teksti keinuttelee lukijaa säkeestä toiseen ja ihanan kummalliset, kutkuttavat sanavalinnat tempaavat lumoavaan kylpylämiljööseen. Teksti kutsuu pysähtymään, mikä sopii itsensä hellimisen ja hoivaamisen teemoihin täydellisesti. 

Kirja on sekä kanneltaan että sisällöltään kuin koru, pieni aarre, johon haluaa palata ja sukeltaa kerta toisensa jälkeen. Teoksessa on samanaikaisesti jotakin lempeää, absurdia ja kipeää. Se onnistuu osoittamaan, miten nurinkurisilla tavoilla suhtaudumme lepoon, pysähtymiseen ja hoivaan. Samalla kirja itsessään on hoivaa kauneimmillaan. 

7. Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin* (WSOY, 2022)

Tämä on yksi vuoden tärkeimmistä kirjoista! Olen ihaillut Ujuni Ahmedia ja hänen tekemäänsä työtä pitkään, ja tunne vahvistui Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin -kirjan äärellä. 

Vaikka kirja on vertaistukiteos ruskeille tytöille, se on myös äärimmäisen tärkeä teos kaikille valkoisille. Ujuni ryöpyttää suorasanaisesti valkoisia feministejä, jotka eivät ole ruskeiden feministien tukena silloin, kun nämä puhuvat ruskeille tärkeistä asioista. 

Ujuni korostaa, että vähemmistöihin kuuluvia naisia on kuunneltava. Heidän äänensä on nostettava kuuluviin, kun se yritetään viaentaa. Ruskeiden tyttöjen ja naisten kokemaa väkivaltaa ei voi sivuuttaa, sillä sivuuttaminen implikoi, ettei ruskeiden naisten kokemuksia pidetä yhtä vakavina kuin valkoisten naisten. 

8. T. J. Klune: Talo taivaansinisellä merellä (Karisto, 2021, suom. Mika Kivimäki)

Tiesin jo takakannen perusteella, että tulen pitämään T. J. Klunen Talo taivaansinisellä merellä -kirjasta. Muutaman ensimmäisen luvun luettuani tiesin, että rakastan tätä kirjaa. Loppuun päästyäni tiesin, että tästä tuli kertaheitolla yksi suosikkikirjoistani. 

Kirjan henkilöt ja huumori uppoavat suoraan sydämeeni. Rakastan roalddahlmaista absurdiuutta, Linuksen tuskastuttavaa rakkautta sääntöjä kohtaan, orpokodin lasten sanomia kammottavia asioita. Ristiriita, joka syntyy siitä, että lapsi puhuu niin luontevasti kuolemasta, hautojen kaivamisesta ja murhista, voisi olla häiritsevää. Talo taivaansinisellä merellä leikittelee kuitenkin mustalla huumorilla virkistävällä ja riemastuttavalla tavalla.

Lue koko arvioni kirjasta: T. J. Klune: Talo taivaansinisellä merellä – uusi lempikirjani

9. Ali Hazelwood: Love on the Brain (Sphere, 2022)

Tänä vuonna olen löytänyt monta romanttista kirjaa, joka on tarjoillut eskapismia ankeaan syksyyn. Yksi niistä on Love on the Brain, joka voisi olla Ripley – Nopea yhteys -kirjan isosisko. 

Romaanissa on niin monta asiaa kohdallaan: nokkelaa dialogia, kuuma enemies to lovers -romanssi, salattu netti-identiteetti, ihanan höpsöt ja rakastettavat päähenkilöt... Kaiken lisäksi päähenkilöt ovat insinöörejä ja neurotieteilijöitä, jotka työskentelevät NASA:n tutkimusprojektin parissa. Vaikka en olekaan opiskellut luonnontieteitä lukion jälkeen, riemuitsen aina, kun saan lukea siisteistä luonnontieteilijiöstä! 

10. Emily Henry: Book Lovers (Berkley, 2022)

"Minä rakastin tuota kirjaa", hihkaisi ennestään tuntematon tyttö minulle edinburghilaisessa hostellissa nähdessään, että luin Emily Henryn Book Loversia

Book Lovers toden totta on juuri niin hyvä, että siitä haluaisi jutella kaikkien kanssa. Kirja vitsailee romcomeille tyypillisillä kliseillä ja kiepauttaa niitä uuteen uskoon. 

Kirjallisuusmaailmasta kertovat kirjat solahtavat aina suoraan sydämeeni, niin tämäkin kirjallisuusagenteista kertova romaani. Emily Henryn on nokkelan dialogin mestari, ja taas kerran hän on onnistunut kehittelemään täydellisen vihollisista rakastavaisiksi -romanssin. 

Mitkä ovat parhaita kirjoja, jotka sinä olet lukenut tänä vuonna?