Hotkin Leena Paasion romaanin Harmaja luode seitsemän (2022, WSOY) e-kirjana parissa päivässä. Eikä ihme, sillä tässä kirjassa on jotakin melankolisella tavalla maagista!

Eetun tutkijaäiti on kadonnut aamu-uinnillaan, ja poliisi epäilee hänen hukkuneen mereen. Eetu ei ole asiasta yhtä varma, ja hän alkaa penkoa tapausta. Epäilykset kohdistuvat jopa omaan isään. Olisiko tämä voinut tehdä äidille jotakin?

Teksti imaisee mukaansa kuin merivirta, eikä päästä otteestaan. Mysteerin sävyt pitävät jännitettä yllä ja sen lomassa Eetun surua ja ikävää kuvataan viiltävän kauniisti.

Nuorten ääni tuntuu luontevalta, ja yksi parhaista asioista kirjassa on, miten ystävyyssuhteita ja nuorten välistä dialogia kuvataan. 

Ihmissuhteet eivät ole yksioikoisia. Paras ystävä Salla tuntuu luovan Eetuun vähän liiankin haaveilevia katseita. Mutta miten sanoa toiselle, että ei kaipaa häneltä muuta kuin ystävyyttä? Eetun ja samassa purjehdusseurassa urheilevan Rasmuksen suhteessa taas on kitkaa, joka herättää sopivalla tavalla uteliaisuuden. Mitä tässä on taustalla, mitä muhii pinnan alla?

Henestä tulee yksi lempihenkilöistäni, mutta nyt jo jatko-osankin hotkittuani en osaa enää sanoa, oliko hän sitä jo ekan osan jälkeen.

Kirja tuntuu lähes tyylipuhtaalta suoritukselta alusta loppuun. Ainoan pienen särön aiheuttaa Eetu pikkusisko Isla. Vaikka tavallisesti pidän nokkelista lapsihahmoista, Isla on jopa vähän creepyllä tavalla terävänäköinen ja fiksu seitsemänvuotiaaksi. Isla esimerkiksi puhuu välillä liian aikuismaisesti, mikä etäännyttää tekstistä.

Yhdeksi teoksen päähenkilöistä nousee Itämeri. Luonnontiedelukiossa ekan vuoden aloittavat nuoret solahtavat suoraan sydämeen varmaan siksikin, kun luontoarvot ovat heille niin tärkeitä. Kirjassa vellovat teemat linkittyvät myös meriensuojelun tärkeyteen.

Lue myös: 3 syytä, miksi rakastuin Briitta Hepo-ojan Suomea lohikäärmeille -kirjaan (ja miksi sinunkin pitäisi lukea se)

Bengtskär itä kahdeksan on jatko-osa, joka on pakko ahmia heti ykkösosan perään

Leena Paasion Harmaja luode seitsemän onnistui hurmaamaan minut niin, että kakkososa Bengtskär itä kahdeksan (2023, WSOY) oli luettava heti eikä vuoden päästä.

Kirja hyppää ajassa joitakin kuukausia eteenpäin edellisen kirjan tapahtumista, ja näkökulma vaihtuu. Nyt sukelletaan varakkaan yrittäjäsuvun vesan, Rasmuksen, pään sisälle. Rasmuksen kilpakumppanin Eetun äiti on edelleen kateissa eli mysteeri jatkaa muhimistaan.

Ihaninta kirjassa on tietty Rasmuksen kipuilu sen äärellä, miten hän voisi kertoa Eetulle ihastuksestaan. Mutta haha, parantumattomana ja kyltymättömänä romantiikkafanina oisin halunnut kirjaan vielä enemmän Rasmus/Eetu-kontenttia. 

Edelleen rakastan Itämeren vellontaa tarinan keskellä ja nuorten sanailua ja aitoutta. Sarjan henkilöt hyppäävät suoraan sydämeeni. Rasmuksen haastavaa isäsuhdetta käsitellään hurjan koskettavasti.

Loppua kohti kirjan trilleripuoli tihenee. Kirjaparissa kiinnostavaa on se, että lukiessa en ollut yhtään varma, saako mysteeri lopulta päätöksensä ja ratkeavatko asiat, vai onko tarinalla avoin loppu. Ehkä tämä johtuu siitä, että kirja ei noudattele klassisen nuortendekkarin konventioita, vaan mysteerin kanssa yhtä tärkeään asemaan nousevat kilpaurheilu ja kouluarki.

Lukemisen imun tielle tulee muutamissa kohdissa se, että Rasmuksen sukuhistoriaa tykitetään melko tuhteina paketteina. Minulle kevyempikin taustoitus olisi riittänyt.

Arviot on alunperin julkaistu @tarinannuppuja-Instagram-tilillä.